torstai 15. syyskuuta 2016

Hyvää äitienpäivää!

Hyvää äitienpäivää kaikille!

Ei et ole missannut koko talvea ja kummasti siirtynyt kevääseen 2017.

Mulle vaan kävi niin, että unohtui viedä äiteelle äitienpäivälahja tänä keväänä. Ja unohtui toisenkin ja kolmannenkin kerran. Ja postihan ei tunnetusti kulje. Eiku!

Elokuun lopulla sain viestin että ovat tulossa Tampereella käymään jokusen tunnin varoajalla. Ja jostain se muistui mieleen.

Tämä koru nimittäin.

Hyvää äitienpäivää!

Pöllö.

Kylmähartsilla
Askartelupaperia ja kynsibligblingejä.

Testattu omaan kaulaankin. Ja otin kuvatkin siinä samassa. Aika hyvä suoritus sanoisin.








sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Mekkomania

Joka puolelta niitä vaan tupsahteli! Nimittäin mekkoja viime kevät/kesällä. Mekkotehdas aikuisille -kirjan myötä ihania mekkoja on nähty melkein joka värissä ja kuosissa yhdessä sun toisessa blogissa.

Miksen siis minäkin. Tosin ilman sitä kirjaa. Lähtökohdaksi otin "Onnellinen ompelija" -kirjan yhden mekon. Ja kukkakangasta, vaikka normisti en kukkamekoista (tai kankaista välitä). Mutta tässä oli kauniit värit.

En tullut minusta onnellista ompelijaa. Tein kyllä lakanakankaasta demo version kuten kirjassa suositeltiin. Pahoittelen luokattoman huonoja kuvia.

Demoversio.
Pientä pussitusta selässä kenties?

Muokkasin kaavaa. Leikkasin varsinaisesta kankaasta. Poistin lisää ylimääräistä. Säädin ja väänsin. Lisäsin vetoketjulle pituutta, kun en päässytkään mekkoon enää sisälle kaiken sen kaventamisen jälkeen. Hupsista.

Hieman ylimääräistä kenties?
Ok, myönnetään pääntiellä oli mallissa rypytystä.
Päädyin kuitenkin poistamaan kohtuu paljon tätä ylimääräistä.

Muutossa talvella nakkasin roskiin kesken eräisen. Ei tullut kukkamekkoa mulle. Eikä kuviakaan. Sori.

Ehkä ensi kerralla sujuu paremmin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...