torstai 26. toukokuuta 2011

Korukoplan haaste 7

Alaska on My Mind

Toukokuun alussa julkaistiin Korukoplan haaste 7 : Matkustan ympäri maailmaa Magsin ideoimana. haasteen ideana oli, että jokainen mukana olevista saa valita itselleen maan/kaupungin/muun maantieteellisen alueen, jonka innoittamana haastekoru sitten tehdään. Minun valintani oli Alaska.

Kun olin muksu, lempielokuvani koko maailmassa oli Jack Londonin kirjaan Erämaan kutsu perustuva piirretty. Sitä olisin halunnut katsoa uudelleen ja uudelleen, vaikka joka päivä! Tai vielä parempaa, useamman kerran päivässä!  Muistan, että veljelläni meni totaalisesti jossain vaiheessa hermot ko. elokuvaan  :D Vanhemmistani puhumattakaan, näin ainakin luulen ;) Kirjan tapahtumat perustuvat, minnekä muuallekaan kun Alaskaan. Nuorempana myös tv-sarja Villi pohjola kuului lemppareihini.

Niimpä kun luin tämän haasteen maa listaa, ei minun oikeastaan tarvinut katsoa Alaskaa pidemmälle kun tiesin jo omani. Sattumoisin Alaska oli myös Magsin listalla ensimmäisenä :D ja ideakin oli aikalailla selvä alusta asti. Tiedossa oli siis lunta, jäätä, vähän vihreää arktisen kesän kunniaksi ja tietenkin se Erämaan Kutsu. Vähän kyllä jännitti pystynkö toteuttamaan ideani, mutta kyllä se siitä kun vähän potki :)

Lunta, jäätä ja ikivihantaa

Herkkä ja jäinen Alaska

Alaska on My Mind

Ulvova susi
hopeoitua kuparilankaa

Riipus olisi saanut olla ehkä himpun verran pienempi korun kokonaisuuteen nähden, mutta toisaalta toteutus hopealankaverkkona on sen verran ilmava, että riipus ei ole liian raskaan näköinen. Tästäkin tuli tällainen herkkä ja hentoinen. Selkeästi samaa sarjaa edellisen korukopla-haastetyöni kanssa. Ehkä teen sitten ensikerralla jotain jytkympää? :D

18 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Alaskan tunnelma kyllä välittyy korusta. Hieno tuo riipus. :)

Mags kirjoitti...

Tämä on niin Alaska kuin olla voi ;-D Vaikka Alaska eka ajatuksena oiskin aika raju ja karhea, niin tämä herkkä näkemys on kyllä aivan yhtä tosi! I-ha-na!!

Ninni kirjoitti...

Aivan kaunis susi!!! =) ja koru todellakin kuvastaa Alaskaa <3

Niina kirjoitti...

Upea tunnelma, susi on todella kaunis. Ihant helmet, monta kaunista yksityiskohtaa.

JaanaR kirjoitti...

Hieno idea tuo susi!! Kepeä ja herkän kaunis koru!

Miina kirjoitti...

Viileä vaalea Alaska..! Tosi hieno toteutus ja riipus on erityisen ihana :)

Vikki kirjoitti...

Kyllä tästä viileys välittyy. Susi on tosi hienosti taivuteltu , ulvonnan melkeinpä kuulee.

nirunaru kirjoitti...

Ihanan paljon katsomista tuossa korussa, hyvin kuvaa Alaskaa

Helmiainen kirjoitti...

Ihana Alaskan susi!

sole kirjoitti...

Just sopivan viileä :) Kaunis susi, eikä se kaulassa näytä yhtään liian isolta, juuri koska se on kevyt ja läpinäkyvä.

Nafisan kirjoitti...

Ihanainen susi! ♥ Luin juuri Maggie Stiefvaterin kirjan Väristys, jossa on ihmissusipojan ja ihmistytön rakkaustarina. Sudet on vaan niin ihanan mystisiä! Kaunis ja niin herkkä on korusi.

Kiralia kirjoitti...

Kiitos kaikille ihanista kommenteista!

Mua on kanssa aina sudet kiehtoneet, varmaankin kumpuaa alunperin juuri tuosta Jack Londonin kirjasta. Tosin kun aloin muistelemaan kirjaa tarkemmin, rupesin miettimään että oliko kirjan tapahtumapaikkana kuitenkaan Alaska, vai Kanada. Pakkohan se oli sitten tarkistaa, ja niinhän se oli, että tapahtumapaikkana on Yukon Kanadassa, mutta puolustuksekseni voin sanoa, että se sijaitsee Alaskan rajalla. :D

Pitänee varmaan lukea tässä joskus tuo kirja uudelleen. Myös Nafisanin kirja pitää katsastaa!

Nafisan kirjoitti...

Eiköhän tuo puolustus hyväksytä :)

Mainitsemastani kirjasta on muuten arviointi kirjablogissani: http://kirjakissa.blogspot.com/2011/05/maggie-stiefwater-varistys.html

Kiralia kirjoitti...

:D No hyvä hyvä! Ja onhan siitä tosiaan ainakin 15 vuotta kun olen viimeksi ko. kirjan ja leffan lukenut... Kiitos Nafisan vinkistä, pitää käydä lukasemassa.

En muuten pääse millään kommentoimaan Niinan Intiaa :( edelleen. Eilen jo yritin, mutta ei vaan suostu julkaisemaan mitään. pöh.

kuparikukka kirjoitti...

Vau, mä niin ihailen tota riipusta! Joskus koitin taivutella johonkin muotoon samanlaista lankaa, eikä siitä mitään tullut. :D Tämä on huikea koru, tykkään paljon :)

Kiralia kirjoitti...

:) kiitos kuparikukka. Tuo oli aikas ohutta lankaa, joten se oli aika helppo loppujen lopuksi taivutta muotoonsa. Itseasiassa se lanka oli niin ohutta, että mua vähän jännitti, että miten se pitää muotonsa, mutta kyllä se hyvin pysyy, kun punoi tarpeeksi tota ihan ohuen ohutta lankaa ristiin rastiin.

kipa kirjoitti...

Oo, aikas hienon idean oot kyl keksinyt ja saanut toteutettuakin sen! :) tosi omaperäinen tuo susi!! :)

Kiralia kirjoitti...

:D Kiits Kipa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...