maanantai 6. huhtikuuta 2015

Kolmen tunnin pääsiäismunat

Suklaa-Mango-juusto-muna-yllätys
Törmäsin tällaiseen ideaan Pinterestin ihmeellisessä maailmassa. Ohje, josta inspiraation sain on täällä. Alla kerrottuna  oma versioni: Kolmen tunnin munat :D



Tarvikkeet

Valkuainen
100 g tuorejuustoa
1 dl vispikermaa
1/2 dl sokeria
1 munan valkuainen
Sitruunamehua maun mukaan (laitoin pari ruokalusikallista)
2 liivatelehteä
tilkka kuumaa vettä

Keltuainen
1 purkki mangopilttiä
sitruunamehua ja sokeria maun mukaan
 - itse taisin laittaa noin pari ruokalusikallista sitruunamehua ja 2 tl tomusokeria

Muut tarvikkeet
8 suklaayllätysmunaa (mulla oli 4 Kinderssiä ja 4 Rölliä)
5ml ruisku (saa apteekeista) 

Keltuainen
sekoitetaan aineet ja tarkistetaan maku

Valkuainen
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkataan kerma ja munan valkuainen erikseen omissa kulhoissaan. Sekoitetaan muut aineet, lisättään kermavaahto ja viimeisenä valkuiaisvaahto. Tarkista maku. Purista liivatelehdistä ylimääräiset vedet ja liuota kuumaan veteen. Lisää varovasti täytteeseen.

Muista että suklaamunan suklaa on hyvinkin makeaa, eli täytteet kannattaa jättää hieman happamammaksi kuin vaikka juustokakkua tehdessä. Paitsi tietysti jos haluaa supermakean pommin tehdä.


Valmistus

Tärkein vinkki ensimmäisenä: Älä aloita täytteiden valmistamisella.

Valmistele munat, eli tyhjennä ne. Munia kannattaa lämmittää hieman kädessä, ennen leikkaamisen aloitusta. Leikkaa terävällä veitsellä yllätysmunan kärki irti, niin että sisällä olevan yllätyskapselin (mikälienimeltään). Lämmittäminen vähentää epätoivottua suklaan halkeilua.

Leikkaa kansi terävällä ja ohutkärkisellä veitsellä

Ohjaile alkavaa halkeamaa haluamaasi suuntaan.

Yllätyspodin poistamiseen tarvii yllättävän suuren aukon. Kinderit olivat tän mun testin mukaan helpompia työstää kuin Röllit. Kindereissä suklaa lienee hieman pehmeämpää.

Säilytä "kansipalat" järkestyksessä. Älä luota siihen että muistat
tunnin päästä mikä kasa kuuluin mihinkin...

Laita munat jääkaappiin viilenemään ja valmista sillä välin täytteet. Joo, nyt ne täytteet saa tehdä!

Täytä munat.
Lusikoi Valkuiasta  noin suklaamunan reunaan saakka

Ota Keltuaista ruiskuun. Ruiskun pää kannattaa upottaa valkuaiseen, sentti - pari riittää.
Minä käytin 5ml per muna.
Määrän voisi melkein tuplata, jotta munan keltuaisesta saa "oikeamman" kokoisen.


Aseta toinen kannen pala paikoilleen
ja lisää Valkuaista lusikalla.
Sulje munayllätys toisella kannen palalla.

Toista sama seitsemälle muulle munalle.

Jopa niille munille, joiden kansi meni palasiksi... :D
Kyllä ne jollekin kelpoo!

Laita täytetyt munat jääkaappiin tunniksi pariksi hyytymään.

Sillä aikaa voit vaikka availla ja ihmetellä näitä...

Ja tuhota näitä...
Tämän verran jäi siis minulla täytteitä yli noista kahdeksasta munasta.
Tosin jos Keltuaisen määrän tuplaa (5ml -> 10ml), niin sitä jää tietysti vähemmän.

Parin tunnin päästä ota munat kaapista ja tarjoa.

Namskis

Ja maiskis!
Hyvää pääsiäistä kaikille! :)

2 kommenttia:

Korustamo kirjoitti...

Herkulliselta näyttää, mutta myös isosti hommia<3

Kiralia kirjoitti...

Oli isosti hommia, mutta kyllä lopputulos oli sen arvoinenkin :) Ensi vuonna näitä ehkä niin että sitruunan tilalle limeä, hmm...

Kiitos kommentista Eila!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...