tiistai 3. toukokuuta 2016

Uutta kidutusvälineistöä kiitos

Edelliset eivät vaan enää toimineet millään tasolla. Ne puristivat tuskallisesti jo heti jalkaan laiton jälkeen. Oikea isovarvas tuntui olevan ihan rutussa. Pohja kääntyy vinoon jalan alla kärjellä seisoessa. Liian ahdas boksi kenties? Tähän tulkiintaan tulin runsaan kuukkeloinnin jälkeen.

Kuitenkin nyt toukokuussa oli pakko ilmottautua kärkitossukurssille. Neljä kertaa olisi kopistelua tiedossa. Mutta ei vanhoilla tossuilla. Ei.

Sori kaverit.
Ei jatkoon.
Uusien aika.

Kokeilin alkuun Blochin Suprimeja D 3 1/2  ja Sonataa samassa koossa. Molemmat olivat paremmat kuin nykyiset, mutta yleisfiilis oli silti vähän njäääh.

Piruetissa sain testattavaksi vielä Gamban 93.t. Seilasin kokojen 4 ja 4 1/2  välillä. Sekä pohjan XX ja XXH välillä. Päädyin lopulta 4 1/2 XXH:hon. Eli isompaan ja kovemmalla pohjalla. Niissä pohjan kiertymistä ei tullut lainkaan. XX päästi sitä vähän läpi vielä. Saas nähä miten käyttäyvät kun saan niitä hieman sisäänajettua.

Gamba 4, 5 XXH
Ihan itte ostin ja maksoin.
Nauhat tarttis kiinnittää.

Kärkien mokkanahka-palat laitatettu Mansen suutarilla
Oisivat voineet olla hieman pienemmät kyllä.

Sitten kidutus voi alkaa. Ei kun tossujen sisään ajo siis.

Pakkotestataheti. Nauhat tai ei.
Ensituntuma huimasti parempi kuin vanhoilla kavereilla.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...