torstai 19. heinäkuuta 2012

Se miten kaksiosta saatiin päivässä yksiö

Ensimmäinen laatta on irti!
Putkiremppa, mikä ihana tekosyy...

Päätimme sitten varmistaa tulevien vuosien bankkrotin ja laittaa taloyhtiön putkirempan yhteydessä myös oman kylpyhuoneen uusiksi. Meillä kun on sen verran kummallinen taloyhtiö, että siinä ei asunnoissa ole alunperin ollut kylpyhuoneita, vain WC:t. Osaan asunnoista ovat asukkaat itse sitten rakentaneet kylpyhuoneet. Tästä syystä kylppäreitä ei uusita putkirempan yhteydessä, kuten yleensä tapana taitaa olla.



Meillä syy uudistukseen on se, että laattojen saumat halkeilevat etenkin lattiakaivon ympärillä ja lattia "notkahteli" aavistuksen tai jousti (mikä varmasti aiheutti saumojen halkeilua osaltaan). Ylläreihin olimme henkisesti jo valmistautuneita, kun purkutyöt aloitettiin. Lattiasta lattiakaivon ympäriltä, eli juuri siitä ongelma-alueelta, löytyi ensiksi laattojen alta muovimatto, vaikka muuten kylppärissä oli siis vedeneristeet seinillä. Muovimaton alla oli paksuhko vanerilevy, jolla lattian kaadot oli tehty. Siis vanerit oli leikattu kulmasta kulmaan niin, että niiden ulkoreunojen alla oli kiilat nostamassa levyjä. Eikä siinä vielä kaikki. Vanerin alla oli toinen muovimattokerros, jonka alla oli ilmeisesti jotain linoleum tms. laattaa kerros, ja sitten sen alla oli jokin ohut levy. Tämän levyn alta löytyi sitten viimein huoneiston alkuperäinen lautalattia. Lopun kylppärin alueelta lattialaattojen alta löytyikin sitten kipsilevyä ja osasta lattiaa lisää alkuperäistä lattiaa. Voi hyvää päivää, sanon ma!






Sarjassamme sivulliset uhrit.
Kylppärin seinän toisella puolellakin rytisi
Purkuhommissa meni reilu yksi päivä. Eli ihan hyvällä tahdilla saatiin purettua. Siina kun melko ulalla aloitimme projektia emme tajunneet suojata heti huonekaluja ja kylppärin edustaa. Kipsi- ja rakennuspölyä olikin sitten melkoisesti joka paikassa. Pakko oli todeta, että makuuhuoneessa nukkuminen projektin alkuvaiheessa olisi ihan hullua. Joka ilta pitäisi siivota koko huone lattiasta kattoon, joten näin kaksiostamme tuli yksiö, kun muutimme olohuoneeseen nukkumaan. 

 Purettu päivässä, mutta uudelleen rakentaminen onkin sitten hitaampaa hommaa... Makuuhuoneeseen olemme jo onneksi päässeet takaisin nukkumaan. 




3 kommenttia:

Zelda kirjoitti...

Tuo on melkoinen projekti, tsemppiä vain kovasti:)

Kaisa kirjoitti...

Voi ei..! Jotkut sitten osaavat tuon remppaamisen jalon taidon. Eikö kantsisi jättää asia osaavammille käsille, jos ei ole harmainta aavistusta siitä mitä on tekemässä?? Viitaten siis löydettyihin extralattioihin. Lueskelin jokin aika sitten sen juontaja-koomikon Riihimäen hometalosta enkä voinu muuta ku pudistella päätä moiselle typeryydelle. Onneks te sentään tiedätte mitä olette tekemässä - tai ainakin otatte selvää jos ette. Hermoja remppaan!

Kiralia kirjoitti...

Kiitos stemppauksesta molemmille. Onhan toi vielä ihan vaiheessa, mutta itsestä tuntuu, että olisi jo voiton puolella, kun ei ole sitä pölyä enää joka paikka täysi. Ironisintahan noissa lattialöydöksissä on se, että ton (edellisen) kylppärirempan on tehnyt alunperin joku rakennusfirma. Niin vaan ei niihinkään ole suoraan luottamista näköjään.

Tälleen melkein totaalisena ummikkona mitä rakentamiseen tulee, niin jo ihan maalaisjärkikin sanoo, että ei taida olla ihan järkevää tämä. + se että töitten puolesta on tullut selväksi, että kahta vettäeristävää kerrosta ei sais olla samassa rakenteessa, esim tässä tapauksesssa päällekkäiset muovimatot on iso ei-ei. Ja sekin että yhdistetään muovimattoa ja vedeneristettä samaan, eikä edes tehdä muovimatolla seinälle nostoja, niin kuin pitäisi. Uuaaarh! :D Voisin paasata tästä vielä hetken jos toisenkin, mutta ehkä jätän nyt tähän :D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...