lauantai 8. joulukuuta 2012

Viime tinka -haaste

Mags ideoi Korukoplassa pikahaasteen. Viime tinka haasteessa ideana oli haastaa koruilijat keksimään hyvinkin nopealla aikataululla toteutettavissa olevia helposti muunneltavia koruja. Sellasia mitä pystyy tekemään kiirellä, viime tingassa.

Haaste heitettiin tämän viikon tiistaina ja valmista kauraa on odotettavissa saman viikon lauantaina. Haasteessa esitettiin myös pyyntö jonkinsortin vaihekuvien otosta ja realistisesta ajasta mikä korun tekoon meni.

Ensin se mitä lähdetään tekemään. Eli kyseessä on siis satiininauhasta ja helmistä koottu rintakoru/myssykoru. Ei nyt ehkä ihan perinteinen koruhaasteen tuotos, mutta kyllähän rintarossitkin koruiksi luetaan, jookoskookos?

Tarvikkeet: 


Nuppineuloja ja silmäneula
Helmiä
koristenauhaa
- ainakin yhtä sorttia, itse käytin kahta
Väriin sopivia ompelulankoja
pieni pala huopaa
rintakorupohja

(kuumaliimapyssy, ei välttämätön)
Leikkaa nauhasta 4 samanmittaista pätkää
ja kasaa ne yksi kerrallaan muutamalla pistolla ruusukkeeksi. Minun pätkät olivat n. 15-16 cm.
 Leikkaa toisesta nauhasta 3 puolet lyhyempää nauhan pätkää ja lisää nämä ruusukkeeseen
Jos aikaa on vielä riittämiin, sommittele valitsemiasi helmiä ruusukkeen keskelle. Sommittelun voi myös skipata, kun aikaa on tuhraantunut tässä vaiheessa ompelulangan kanssa taisteluun ja laastarin hakemiseen lääkekaapista pistäessäsi itseäsi oikein kunnolla sormeen. Tässä tapauksessa helmet vaan roiskaistaan paikoilleen toivoen samalla parasta :D Lopuksi päättele lanka ruusukeen taakse.

 Ompele rintakorupohja pieneen huopapalaan kiinni. Älä katkaise lankaa vaan ompele samalla langalla huopapala ruusukkeen taakse.
 Tässä vaiheessa huovan kiinnittämiseen ruusukkeen taakse voi ompelun ohella/sijasta käyttää myös kuumaliima pyssyä. Tosin sen tonkimine kaapin perältä kannattaa tehdä heti ensimmäisenä.


Kuvien oton kanssa sain tuhrattua tähän melkein puoli tuntia, mutta ilman kuvaamista sanoisin että reilu 20 minuuttia meni tähän projektiin. Tuhrasin aikaa helmien suunnittelun kanssa, ja lopputulos ei juurikaan edes näytä suunnitelmaltani, joten sen voisi hyvin jättää kokonaan välistä.

Värejä ja keskiosan koristeita muuttamalla saa monelle sopivaa.  Keskellä voi helmien sijasta vaikka käyttää isohkoa koristellista nappia tms., mikä osaltaan nopeuttaisi valmistusta, kun ei tarvitsisi useamman liikkuvan osan kanssa tapella. Lisäksi tekemällä vain "yksinkertaisen" ruusukkeen, eli yhdellä nauhalla, saa nopeammin valmista. Minullahan tuossa on nuo kaksi päälekkäistä ruusuketta. Esimerkiksi juuri ison napin kanssa saa jo yhdellä ruusukkeella ihan nättiä aikaan.
Toiminee myssykoristeena tai vaikka villakangastakin kauluksessa.
Miksei kassissakin tai melkein missä vaan ;)

Korukoplan blogista löytää linkit muille haasteeseen tarttuneille bloggaajille.
(Korjaan linkin suoraksi linkiksi oikeaan postaukseen kunhan kerkeän, joudun ajastamaan tämän postauksen, niin en voi sitä vielä suoraan tehdä.)

6 kommenttia:

Mags kirjoitti...

Erittäin ihana idea ja todella hienoa, että tulee tämänsorttinen, siis takki/hattu/laukku... monikäyttökoru :-)

Vikki kirjoitti...

Tämähän on hieno ja monikäyttöinen idea!
Ja voi toteuttaa väri ja koristeluideoitakin saaja huomioon ottaen!

outiriina kirjoitti...

ihana ja käyttökelponen idea... jos kokeilis vielä tuon ruusukkeen tehdä heijastinnauhasta...

Suntsa kirjoitti...

Tämähän on hieno idea, ja toteutus myös! Korukerhossa tytöt kaipaa uusia tuulia, tämän voisi toteuttaa heidänkin kanssaan. Sinulla on tässä hyvät ohjeetkin niin kuin piti.:) Kiitos!

Unknown kirjoitti...

Hieno koriste. Minulla vain ne työvaiheet jäivät kuvaamatta. Noh ei se mun korukaan ollut kovin monipuolinen.T:) Koralli

Kiralia kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista. Kiva että tykkäsitte! Väähn jänskätti, kun ei tämä nyt aivan perus-koruhaastemateriaalia nyt kuitenkaan ole :)

Heijastinnauhalla saa tosiaan tähänkin uutta ulottuvuutta, mulla on muutama sellainenkin malli tuossa odottelemassa julkaisua.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...