sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Lähellä sydäntä -haaste

Korukoplan haaste, pitkästä aikaa. Tai onhan noita haasteita ollut tasaisen epäsäännöllisesti kevään ja kesänkin aikana, en vain ole osallistunut. Laiska minä. Nyt kuitenkin lähdin leikkiin mukaan.

Haasteen aiheena oli "Lähellä sydäntä". Haasteen vastaanottajien oli tarkoitus tehdä koru itselleen, koru josta pitää ja jota voisi käyttää arkena ja juhlana.

Tämmöinen siitä sitten tuli. Siitä en oikein tiedä kuvastaako tämä koru minua itseäni puhtaimmillaan, mutta olen tämän kevään aikana mieltynyt kovasti lohenpunaiseen väriin, joten se on nyt tällä hetkellä hyvinkin lähellä sydäntäni. Monia vuosia, voisi melkein sanoa, että vuosikymmeniä, en omistanut yhtään keltaista tai oranssia vaatetta, koska en vain pitänyt ko. väreistä. Saattaa olla hieman yllättävä tieto, niille jotka tuntevat minut ulkonäöltä hiusten värin takia (porkkana kun porkkana), mutta en todellakaan pystynyt ajattelmaankaan oranssia väriä päälleni missään sävyssä. Vain ja ainoastaan päähäni. Hehe.


Edelleen sellainen kirkas oranssi ja keltainenkin, ovat nounou, mutta lohenpunainen, se puhuttelee minua nyt kovasti. Halusin itselleni rannekorun. Halusin itselleni lohenpunaisen rannekorun. Helmet heitin tähäns melkein sattuman varaisessa järjestyksessä muistivaijeriin tavoitteena hallittu kaaos. Koru on massiivinen, sen puolesta se menee myös juhlissa, mutta enimmäkseen käytän sitä todennäköisesti arkena, muuten vaan piristämään päivää.


Täältä pääset katsomaan muut haasteeseen osallistujat.

13 kommenttia:

Suntsa kirjoitti...

Onpa kivan pitsakka. Sopii varmasti punapäälle(kin :) )! Ja tuo rannekorumalli toimii.

... rok kirjoitti...

näyttävä ja runsas rannekoru !!!

Korustamo kirjoitti...

Ihana väri tuo lohenpunainen ja koru on maukas kuin kalakin:)
Varmasti piristää päivää kuin päivää!

Unknown kirjoitti...

Oih, tykkään!! <3
Memory wirellä saa mukavan muhkeita rannekoruja!

Mags kirjoitti...

Runsas, naisellinen ja hienot värit! Varmaan kuvaa siis rohkeuttasi ottaa uusia värejä skaalaasi.

leena kirjoitti...

Kivat värit! Tämänmalliset rannekorut sopivat kyllä käytettäväksi monessa tilanteessa.

Vikki kirjoitti...

Jännä miten värimieltymykset vaihtelevat se josta ei ole koskaan pitänyt saattaa noustakkin suosikiksi!
Näyttävä, ylellisennäköinen koru!

Niina kirjoitti...

Muhkea ja ihanan runsas. Pitää itsekin taas kaivaa Memory wiret esiin :D

koruilija kirjoitti...

Värit täydentävät hyvin toisiaan :)

Unknown kirjoitti...

Tervetuloa haasteeseen.
Lohenpunainen väri on varmasti kaunis. Minulla taas aina kun on syksy jostakin syystä etsin kaupoista sinapinkeltaista vaatetta tai laukkua, mutta sen pitää olla sen verran murrettu väri, ettei hyppi heti silmille. Tätä en ole vieläkään löytänyt. Ehkä joskus.
Kaunis koru tulikin, vaikka et ole laittanut värit ja helmet järjestyksessä. T:) Koralli

outiriina kirjoitti...

kaunis väriyhdistelmä, kaunis koru :)

Satu kirjoitti...

Kaunis väriyhdistelmä, oikein hyvä hallittu kaaos. =o)

Kiralia kirjoitti...

Kiitos kaikille ihanista kommenteista <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...