keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Hillan heijastiliivit

Heijastinliivi, turvaliivi, en oikeen osaa päättää miksi näitä kutsuisin. Turvaliivin saisi kivasti lyhennettyä "turvis", mutta heijastinliiville en oiken keksi mitään kivaa ja helppoa lempinimeä... "Heijju" on ainoa edes kohtailaisen kiva, minkä olen keksinyt. Nimiehdotuksia otetaan siis erittäin mielellään vastaan!

Sitten asiaan. Eli niihin turviksiin ;) 

Labbistyttö Hillalle lähti joululahjaksi tällaiset
Huomaa tyttömäinen rusetti!


Kovasti olivat kuulemma herättäneet kiinnostusta nämä Hillan turvikset eläinkauppareissulla. :)


Pohjoiseen lähtee ihan näinä päivinä parit liivit myöskin. Niistä tulee sitten postausta, kun on satu ensin hieman palautetta ja toivon mukaan myös käyttökuvia. :D Näiden turvisten tekeminen vaatii kolme mittaa koiralta. Ja pohjoiseen lähtevät ovat ensimmäiset, jotka olen tehnyt "etämitoilla". Eli jännittää hieman miten istuvat käyttäjillensä. Alun perin piti postata kaikki kolme turvista yhtenä könttinä, mutta kun tämä Hillan osuus on odotellut luonnoksena jo useamman viikon, ajattelin että laitetaan nyt sitten vaan tulemaan!

Jos jota kuta alkaa nämä kiinnostamaan, niin jättäkää rohkeasti viestiä tai laittakaa sähköpostia. Kun nyt saan nuo kaksi valmiiksi, niin sitten voisi taas olla vapaata kalenterissa muutamille ;)


2 kommenttia:

Kipa kirjoitti...

Pakko kyllä parilla sanalla vielä KERRAN kehua! :D Tämä oon maailmaa mullistava keksintö niille, jotka inhoavat niitä neonkeltaisia TELTTOJA, jotka ovat muodottomia koiran kuin koiran päällä. Hillalla näitä käytetään niin lenkeillä kuin treenatessa, pienen kokonsa ja muotonsa puolesta eivät haittaa kovassakaan vauhdissa juoksemista tai muuta riekkumista :) Suosittelen! :)

Kiralia kirjoitti...

:) Kiva kun tykkäät! Ja hyvä että toimivat, koska tosiaan halusin tehdä sellaisen mallin, että haittaa koiran liikkumista mahdollisimman vähän.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...