maanantai 22. elokuuta 2016

Kakkuaika ja säätöjuttuja

Ensiksi sanottakoon, että tein hieman muutoksia blogin asetuksiin. Jos tulee jotain kummaa käyttäytmistä eteen niin hihkaiskaa. Yritän fiksata sitten.

Asiaan

Koska tama blogi näyttää muuttuneen enimmäkseen ruoka-blogiksi nykyään, ainakin hetkellisesti, niin jatketaan toki samalla linjalla.

Keväisen vanhentumisjuhlan kunniaksi tuli tällä kertaa tehtyä mutakakkua ja raparperimuffinsseja.(Miten niin hieman myöhässä tulee tama postaus? Ei jummarra.)

Mutakakulle inspiroin nananaskirsikkakoristelutkin vallan. Nättiä.

Hienot koristelut, eikös?
Panostin.
Näkyy etenkin keskustan kuusi-aiheessa mielestäni.
 
Muutama todistekuva, että ihan itte tehtiin. Varuiksi jos ette vaikka muuten uskoisi.

Mutis hieman kohosi uunissa

Puoliväliin lässähtänyt jo hetken päästä.
Note to self. Muista irrotella reunat veitsellä uunista oton jälkeen.

Muhvinneseista ei jäänytkään tämän kummempaa todistusaineistoa
Hyviä olivat.
Ihan kuorrute ja kaikki.

Mutakakku ja raparperimuhvinssit ovat molemmat toteutettu Kinuskikissan ohjeilla. Mutakakkua tosin jouduin paistamaan kauemmin kuin ohjeessa oli, ja se jäi siitäkin huolimatta hieman liian taikinaiseksi. Määritteenä tässä se, että palaa ottaessa keskusta ei tullut mukaan, vaan jäi tarjoilulautaselle mähmäilemään.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...